torstai 20. joulukuuta 2018

Avaruusteknologiateollisuuden sisäpiiriläisen kiehtova elämäkerta

Luin mielenkiintoisen omaelämäkerran William Mills Tompkinsilta.

Kirjassa Tompkins kertoo lapsuudestaan 20- ja 30-luvun Kaliforniassa ja myöhemmin palveluksestaan Yhdysvaltain laivaston tutkimusosastolla toisen maailmansodan aikana ja tämän jälkeen lukuisten lentokone-, ohjus- ja avaruustekniikka valmistavien yritysten tuotekehityksessä suunnitellen mm. ensimmäisiä ballistisia ohjuksia ja kantoraketteja.

Nuorella Tompkinsilla oli poikkeuksellinen valokuvamuisti ja kyky piirtää näkemistään kohteista mittakaavallisia piirustuksia, joiden pohjalta hän rakensi tarkkoja pienoismalleja.

Los Angelesin Long Beach oli 30-luvulla Yhdysvaltain Tyynenmeren laivaston kotisatama. Tämä antoi hänelle mahdollisuuden tarkkailla laivoja rannalta ja vierailla niillä perheensä kanssa vierailupäivinä.

Julkisten valokuvien ja omakohtaisten havaintojen pohjalta laatimiensa piirustusten avulla Tompkins rakensi 51:n laivan pienoismallikokoelman Yhdysvaltain laivaston aluksista, joiden yksityiskohdat ja mittasuhteet olivat poikkeuksellisen tarkkoja. Monet niistä sisälsivät uutta aseistusta ja tekniikkaa, jotka olivat salaisia ja joiden valokuvaaminen oli kiellettyä.

Tompkinsin piirustus laivaston aluksesta
Tompkinsin piirustus laivaston aluksesta

Kokoelma saavutti suuren suosion ja kiersi eri museoissa ja tavaratalojen näyteikkunoissa, kunnes se kiinnitti laivaston tiedustelun huomion.


Tompkinsin pienoismallien näyttely Walker's tavaratalon ikkunassa toisen maailmansodan aikana

Laivasto epäili ensin Tompkinsin isää vakoilusta, mutta nähtyään Tompkinsin piirustukset ja haasteltuaan häntä, se vakuuttui tämän kyvyistä ja värväsi hänet suoraan lukiosta laivaston San Diegon lentokonetukikohtaan. 


Tompkins esittelee pienoismallikokoelmaansa laivaston henkilökunnalle
Lehtiartikkeli Tompkinsin kokoelmasta ja laivaston sitä kohtaan osoittamasta kiinnostuksesta
Tompkins laivaston uniformussa yksi pienoismalli kädessään

Hänen tehtävänään oli mm. lentokonetutkimukseen liittyvän informaation tutkimus ja jakelu.

Tompkinsin työnkuvaus laivastossa vuodelta 1945

Sodan jälkeen Tompkins aloitti työt North American Aviationilla ja Northtropilla, josta hän siirtyi vuonna 1950 Douglas Aircraft Companylle ja jonka palveluksessa hän toimi vuoteen 1963 saakka.

Douglasilla Tompkins työskenteli avaruus- ja rakettiteknologian tuotekehitysosastolla ja lisäksi sen sisällä toimineessa kehittyneiden konseptien ajatushautomossa. Hän kertoo ajatushautomolla olleen korkeamman turvallisuusluokituksen kuin sitä ympäröivällä muulla tuotekehitysosastolla ja sen toimineen monin tavoin itsenäisesti.

Tompkins suunnitteli Douglasilla mm. ensimmäistä operatiivisessa käytössä ollutta keskipitkän matkan ballistista Thor-ohjusta ilmavoimille ja mannerten välisten ohjusten Nike Zeus-torjuntaohjusta maavoimille. Nasan Apollo-ohjelmassa hän oli mukana kehittämässä Douglasin toimittamaa Saturn-kantoraketin kolmatta S-IVB rakettivaihetta sekä koko ohjelman kattavaa kehityssuunnitelmaa. Hän yleni Douglasilla lopulta ohjus- ja avaruusyksikön tuotekehityksen osastopäälliköksi.

Tompkinsin valmistelema konsepti S-IVB:n elektronisen varmistustekniikan paketoimisratkaisusta

Hänen ainutlaatuinen kykynsä oli kyetä näkemään valtavan monimutkaisten valmiit tuotteet koko laajuudessaan jo kehitysvaiheessa ja luoda alan ensimmäiset standardoidut tuotekehitysmallit, jotka yhdistivät parhaimmillaan tuhannet alihankkijat, valmistajat ja muut projektien toimijat. Lisäksi hän kykeni visualisoimaan kokonaan uusia konsepteja, kuten suojatun vertikaalisen kokoamis- ja testirakennuksen ja teatterityyppisen lennonjohdon, jotka mm. Nasa myöhemmin otti käyttöön.


Tompkinsin alustava piirrustus vertikaalisesta suojatusta kokoamis- ja testirakennuksesta
Tompkinsin alustava piirrustus teatterityyppisesta lennonjohtosta
 Douglasin tuotesuunnittelun palaverin muistiinpanot vuodelta 1963, jossa Tompkins kertoi Nasalle tarjoamastaan kokoamis- ja testirakennuskonseptista

Kirja päättyy kuusikymmentä luvun lopulle ja on ensimmäinen osa kuusiosaiseksi suunnitellusta sarjasta, joka jää kuitenkin kaksiosaiseksi Tompkinsin kuoltua elokuussa 2017 (toinen osa on kirjan toimittajan mukaan valmisteilla).

Douglasilta Tompkins siirtyi työskentelemään auto- ja avaruusalan yritys TRW:lle, jossa hän perusti ja johti kehittyneiden avaruuskonseptien osastoa avaruusjärjestelmien ajatushautomossa ja työskenteli tämän jälkeen mm. Lockheedillä ja General Dynamicsilla vastaavissa tehtävissä aina vuoteen 1984 asti.

Lisäksi hänen yhteistyönsä laivaston kanssa jatkui koko hänen ikänsä ja hän mm. lensi uransa aikana monia laivaston lentokoneita. 


Tompkins laivaston koneen ohjaamossa

Tompkins kuului myös Kalifornian Laivaston liittoon [Navy League] 47-vuotta ja oli perustamassa sen alaista neuvostoa.

Tompkins yhdessä kontra-amiraali Larry Marshin kanssa perustamansa Laivaston liiton neuvoston avajaisissa vuonna 1991
Neuvoston palaverimuistiinpanot vuodelta 1993

Nämä olisivat jo itsessään olisivat elämäkerran arvoisia, mutta kirja sisältää lisäksi hyvin mielenkiintoista tietoa ajatushautomon toiminnasta ja projekteista.

Kirjan toimittaja, Robert Woods, Cornell yliopiston fysiikan professori, työskenteli myös 43-vuotta Douglasilla ja osittain myös samoissa projekteissa kuin Tompkins. Vaikka hän ei ollut tietoinen ajatushautomon toiminnasta tai sen korkeamman salausluokituksen projekteista, hän tunsi hyvin useimmat henkilöt, joiden kanssa Tompkinsin kertoi työskennelleensä siellä, eikä sano epäilevänsä Tompkinsin hautomoon liittyvien tietojen todenperäisyyttä.

Tompkinsin mukaan, hän osallistui ajatushautomossa mm. laivaston salaisen avaruusohjelman kehittämiseen.

Hänen mukaansa ohjelmat sai alkunsa, kun Yhdysvallat sai käsiinsä teknologiaa maan ulkopuolisten sivilisaatioiden alasyöksyneistä tai ammutuista aluksista eri kohteista, mm. Los Angelesista vuonna 1942, New Mexicosta vuonna 1947 ja Chilestä vuonna 1961. Tietoa ja materiaalia saapui maahan myös Operaatio Paperiliittimen [Operation Paperclip] mukana, jossa yli 1600 natsitiedemiestä siirrettiin toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin ja osittain jo sodan aikana vakoiluoperaatioiden kautta.

Tompkinsin mukaan merkittävä osa 50- ja 60-lukujen suurista keksinnöistä mikropiireistä valokuituihin oli pitkälti käänteissuunniteltua [back-engineered] maan ulkopuolisten sivilisaatioiden teknologiaa. Niistä saatiin myös teknologiaa, jota ei olla paljastettu suurelle yleisölle, jolla mahdollistettiin mm. vetovoiman kumoaminen ja jonka avulla pystyttiin rakentamaan tähtien ja jopa galaksien välisiin avaruusmatkoihin kykeneviä aluksia.

Hänen mukaansa vieraat sivilisaatiot eivät vaikuttaneet maapallon tapahtumiin vain epäsuorasti, sillä Tompkinsin mukaan niiden jäsenet olivat suoraan osallisina avaruusohjelmissa ja vaikuttivat laajemmin yhteiskuntaan mm. erilaisten salaseurojen kautta. Hän puhuu 19:ta eri sivilisaatiosta, jotka hän jakaa mustahattuihin [blackhat] ja valkohattuihin [whitehat], joista karkeasti jaotellen ensin mainitut pyrkivät estämään ihmiskunnan kehittymisen ja jälkimmäiset taas avustamaan siinä.

Kaikilla on omat motiivinsa toimiinsa, mutta kaikkein synkin on ihmiskunnan pitäminen yksinkertaisesti edelleen lyhytikäisenä, valistumattomana ja helposti kontrolloitavana karjana.

Useimmin kirjassa mainittu valkohatturotu ovat pleiadiaanit ja mustahatturotu reptiliaanit. Näiden ja muiden sivilisaatioiden teknologiset ja muut kyvyt (telepatia, dematerialisaatio, muodonmuutos) olivat kaukana ihmiskunnan saavutusten ulottumattomissa. Niiden jäsenten elinikä oli kymmenissä tuhansissa vuosissa, sivilisaatioiden saavutettua kyvyn muokata solujen vanhenemisprosesseja.

Ajatushautomossa Tompkins osallistui mm. yli kaksi kilometriä pitkien avaruuslentotukialusten, yli kilometrin pituisten avaruustaisteluristeilijöiden ja monien muiden valtavien avaruusalusten alustavaan suunnitteluun. Niiden tarkkojen piirustukset valmistumiseen meni miltei kymmenen vuotta, valmistus alkoi 70-luvulla ja ne otettiin käyttöön 80-luvulla osana laivaston Auringon Vartija [Solar Warden] ohjelmaa. Yhteensä ohjelmalla kerrotaan 90-luvulla olleen käytössään kahdeksan avaruuslentotukialusten taisteluryhmää.

Avaruuslentotukialuksen alustava piirrustus (Tompkins, 1954)
Avaruustaisteluristeilijän alustava piirrustus (Tompkins, oletettavasti 1954)

(Solar Wardenista on puhuneet myös muut, mm. tunnettu brittihakkeri Gary Mckinnon, joka vuosina 2001 ja 2002 tunkeuduttuaan Yhdysvaltain puolustushallinnon ja avaruushallinto Nasan tietojärjestelmiin, kertoi löytäneensä järjestelmistä tietoja Solar Warden nimisestä USA:n laivaston ohjelmasta, jonka yhteydessä puhuttiin ”ei maasta kotoisin olevista upseereista”. Lisäksi kun toimittaja Darren Perksin teki aiheesta informaation luovutuspyynnön USA:n puolustushallinnolle vuonna 2010, sai hän vastauksen, että Solar Warden tosiaan oli ollut todellinen avaruushallinnon ohjelma.)

Miksemme sitten ole kuulleet näistä fantastisista kehityksistä ja tiedoista, jos ne todella pitävät paikkaansa?

Nähdäkseni, koska ne ovat tämän planeetan tarkimmin varjeltuja salaisuuksia. Kulisseissa on koko ajan käyty taistelua paljastusten puolesta ja niitä vastaan ja vasta viime aikoina valkohatut ovat onnistuneet edistymään tavoitteissaan. Tompkins sai luvan julkaista muistelmansa omilta kontakteiltaan, kun kirjassa hän kertoo vielä 60-luvulla joidenkin kollegoidensa kadonneen oudosti juuri kun projektit olivat edistymässä.

Lisäksi paljastuksia vastustavat tahot ovat tehneet mm. median ja elokuvien kautta kaikkensa luodakseen aiheesta naurunalaisen ja osittain pelottavankin tabun, johon kukaan itseään kunnioittava järkevä ihminen ei usko, eikä näin ollen myöskään tutki.

Tompkins kertoo myös syyn sille, miksi viralliset miehitetyt avaruusohjelmat kuuhun ja muille planeetoille käytännössä keskeytettiin ennen kuin ne alkoivatkaan ja tässä negatiivisten entiteettien toiminta oli merkittävässä roolissa. Tompkinsin mukaan Armstrongia oli Kuuhun laskeutumisen jälkeen vastassa alusten armada, joka teki selväksi, ettei paluuta pitkäaikaiseen oleskeluun ollut ainakaan kuumoduulin tyyppisillä aluksilla.

Tomkinsin piirustus siitä mitä Apollo 11:ta odotti sen laskeuduttua kuuhun kesäkuussa 1969

Onko tilanne siis lohduton, saammeko koskaan käyttöömme jo olemassa olevaa teknologiaa, pääsemmekö koskaan oppimaan planeettamme todellista kosmista historiaa ja kasvamaan tähtienväliseksi sivilisaatioksi?

Nähdäkseni toivoa on hyvinkin paljon. Monet arvioivat nk. pehmeän paljastusohjelman jo alkaneen. Tästä yhden näkyvimmän esimerkin sanotaan olevan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lanseeraama USA:n armeijan kuudes puolustushaara, avaruusjoukot.

Valtamedia ja monet asiantuntija suhtautuvat aloitteeseen vähätellen ja naureskellen, sillä heidän mukaansa Yhdysvalloilla ei ole kalustoa tai kykyä, jolla se olisi perusteltavissa.

Kenties he eivät tiedä kaikkea. Tai sitten heillä on kritiikilleen muut motiivit.

”Seisomme uuden vuosituhannen synnyn kynnyksellä. Valmiina avaamaan avaruuden mysteerit. Vapauttamaan maapallon sairauksien kurjuudelta. Ja ottamaan käyttöön huomisen energiamuodot, teollisuudenalat ja teknologiat."


Donald J. Trump – virkaanastujaispuheessaan, 20.1.2017


~


Selected by Extraterrestrials: My life in the top secret world of UFOs, think-tanks and Nordic secretaries 

(Kirja itsessään voisi olla kronologisesti ja kielellisesti paremmin toimitettu, mutta on monin tavoin sisällöllisesti mielenkiintoinen.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Follow by Email