lauantai 16. syyskuuta 2017

Kuvitelluista ja todellisista hybridiuhista

Puolustusvoimat kertoo järjestäneensä vastahybridiseminaarin. Kuulostaa tärkeältä, sillä hybridiuhkien kerrotaan uhkaavan koko yhteiskuntaa.

http://ruotuvaki.fi/-/hybridiuhka-koskee-koko-yhteiskuntaa

Vaikutusvaltainen ranskalainen sanomalehti Le Monde julkaisi muutama viikko sitten laajan artikkelin samasta aiheesta, siis siitä, miten Venäjä hybridisotii Suomea vastaan. Taistelu on kiivasta ja sitä johtavat lehden mukaan etulinjassa Janus Putkonen, Johan Bäckman, Ilja Janitskin ja Marco de Wit.

Tunnen kaikki nämä henkilöt, osan suhteellisen hyvinkin. Olen tavannut heidät henkilökohtaisesti tai ainakin Facebookin välityksellä. Miksei minua pyydetty puhujaksi hybridiseminaariin? Olen valmis kertomaan kaiken! Ja ihan ilmaiseksi (tai sanotaan lounaskorvauksella).

Taidan arvata vastauksen ja se on, ettei totuus paljon seminaarin järjestäjiä kiinnosta. Siis se miten nämä väitetyt hybridikenraalit pyörittävät toimintansa miltei 0-budjetilla, ilman minkälaista keskinäistä suunnittelua tai koordinaatiota ja toisinaan egoistisista, mutta loppuviimein näkökulmistaan hyväntahtoisista lähtökohdista. Näillä tiedoilla ei vielä miljoonien eurojen hybridikeskuksen perustamista, hybridiseminaarien järjestämistä ja jatkuvaa hybridiuhista jankuttamista perusteltaisi.

Hybridiuhka on tosiasiassa kuka tahansa joka kehtaa kyseenalaistaa poliittisen status-quon; Suomen hivuttamisen kansan tahdon vastaisesti EU:n liittovaltioon ja Natoon ja avoimesti Venäjä-vastaiseen leiriin. Kuka tahansa joka saavuttaa toiminnallaan liian suuren huomion, lisätään automaattisesti hybridiuhkien listalle. Uusi tiedustelulaki tarvitaan samasta syystä nopeasti maaliin, jotta neuvostovastai.. siis hybridiuhkien seuranta, ja tarvittaessa torjunta [lue: internointi] helpottuu. 


Tervetuloa Suomeen vuonna 2017. Se on pintaa raaputtamalla melko kurja paikka ja suunta on väärä, mutta voimme tehdä siitä kivemman. Siihen vaaditaan kaikkia, pelkkiä kissakuvia jakamalla maailma ei muutu, vaan epäkohtia osoittamalla ja niihin puuttumalla. Sillä saattaa päätyä listalle, mutta vapaus ei ole koskaan ilmaista, vaan vaatii puolustamista. Meitä on jo nyt Suomessa kymmeniä tuhansia ja maailmalla miljoonia. Tule mukaan joukkoon kummaan! :)

1 kommentti:

  1. "Tasavallan presidentti, arvojohtaja Sauli Niinistö (kok) esitteli kesäkuussa eurooppaministeri Sampo Terhon (sv) allekirjoittaman hallituksen esityksen laiksi Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta – nimestä huolimatta kyse on EU-maiden ja NATO:n yhteisprojektista.

    Parissa kuukaudessa laki 417/2017 runtattiin koko prosessin läpi.

    Eduskunnan päätöksellä laki astui voimaan 1.7.2017 – hyväksyjinä ne normaalit syylliset.

    Millainen hybridiuhka, mikä keskus?

    Hybridiosaamiskeskus on lainkäytöllisesti koskematon (5§, 7§, 8§, 11§) järjestö, jota ”ei ole perustettu kansainvälisenä järjestönä sitovalla kansainvälisellä sopimuksella”.


    Toisin sanoen hybridiosaamiskeskusta ei saa – eikä voi – rangaista, koska hybridiosaamiskeskuksella toimitiloineen ja sen henkilöstöllä on koskemattomuus kaikkeen lainkäyttöön nähden Suomessa – instanssin ja sen henkilöstön voi tuomita vain sen omalla suostumuksella.[...]"

    https://vastavalkea.fi/2017/09/12/infosotakeskus-kaalimaan-vartijana

    VastaaPoista

Follow by Email