maanantai 3. heinäkuuta 2017

Uutisia ja propagandaa

Viime viikolla julkaistiin video, jossa CNN:n tuottaja John Bonifield kertoo väitteiden Trumpin Venäjä yhteyksistä olevan ”suureksi osaksi hevonpaskaa”, josta ei ole olemassa pitäviä todisteita.

Kenties voi olla vaikea keksiä mitään isompaa uutista, kuin että yksi Yhdysvaltojen ja koko maailman suurimmista medioista myöntää uutisoivansa faktoina fiktiota, jonka seurauksena kahden ydinasevallan välit ovat edelleen heikentyneet ja joiden seurauksena niiden parantaminen on tullut entistä vaikeammaksi.

Samalla videolla Bonifield myös kuitenkin paljastaa CNN:n toimitusjohtajan Jeff Zuckerin käskeneen heidän siirtyä takaisin raportoimaan Venäjästä. CNN ei siis vain lähetä valeuutisia, vaan niiden tuotanto on korkeimmalta taholta johdettua. Tämä on propagandaa sen puhtaimmassa muodossa ja todellinen uutispommi, jonka voisi kuvitella olevan kaikkien medioiden ykkösuutinen myös täällä meillä. Vaan eipä ole. Se on edelleen se… Venäjä.

Apropoo, keskustelin jokin aika sitten erään RT:n tuottajan kanssa. Hän jaksoi hymyillä väitteille ”Putinin propagandasta” ja sanoi, ettei ole koskaan saanut käskyä kanavan johdolta raportoida jostain tietystä aiheesta.

Harva luonnollisesti kykenee uskomaan, että tilanne Venäjän ja lännen medioiden välillä on näin kärjistetyn päinvastainen. Ennemmin vaikka kuu on juustoa, kuin että ryssä puhuisi totta.

Jos ei ole ihan vielä valmis kyseenalaistamaan ennakkoluulojaan Venäjän mediasta, niin tässä niistä video piristämään päivää:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Follow by Email